Höljäkkä Areena

(Päivitetty 17.4.2016)

Höljäkkä Areenan rakentaminen 2011-2012

Höljäkän nuorisoseura käynnisti keväällä 2011 suuren luokan hankkeen uuden kesäteatterikatsomon ja esiintymislavan rakentamiseksi. Hanke sisälsi myös Everikin puiston perustamisen. Hanke toteutettiin Leader-rahoituksen tuella, mutta se edellytti myös hyvin paljon talkootyötä.

Leader-hakemuksessa asiaa perusteltiin seuraavasti: Höljäkän nuorisoseuran teatteri on yksi vilkkaimmista Pielisen Karjalan alueella toimivista kesäteattereista ja se on vakiinnuttanut asemansa myös muiden Pohjois-Karjalan harrastajateattereiden joukossa. Se on toiminut jo 15 vuotta ja sen vuosittainen kävijämäärä on kohonnut jo noin 2000-2500 katsojaan. Lähivuosien tavoitteena on nostaa katsojamäärä 3000 katsojan tasolle. Nykyinen 250 hengen katsomo on kevytrakenteinen ja on usein käynyt liian pieneksi, jolloin yleisöä on jouduttu käännyttämään takaisin. Siinä on myös irrotettava pressukate, joka aiheuttaa pienelläkin sateella kuuluvuutta tehokkaasti haittaavaa ropinaa. Nykyiset kulissit ovat myös kevyitä rakennelmia eivätkä ne tarjoa suojaa näyttelijöille tai varastoitaville tarvikkeille.

Hankkeen tarkoituksena on kaikenkaikkiaan ollut parantaa nuorisoseurantalon edellytyksiä kylän toimintakeskuksena mm. erilaisten yleisötilaisuuksien järjestämisessä. Nuorisoseurantaloa vuokrataan myös yksityiskäyttöön esim. häiden ja syntymäpäiväjuhlien viettoon. Talo on mitoitettu 120 henkilölle ja useimmiten tarve on lähellä maksimia. Aiempi kalustus ja astiasto riittivät vain vajaalle 100 henkilölle ja tavoitteena on ollut nostaa määrä riittäväksi 120 henkilölle.

Hanke on ollut vireillä vuodesta 2009 lähtien, jolloin nuorisoseura osti noin 0,5 ha:n suuruisen määräalan omistamansa tontin vierestä. Määräalalla oli noin 1.000 m3:n suuruinen kuoppa, jonka yhteyteen uusi, monipuoliseen käyttöön soveltuva kesäteatteri rakennettiin. Teatteriin rakennettiin osittain maanpinnan alapuolella oleva amfiteatterimainen katettu katsomo noin 400 henkilölle. Kuopan vastapuolelle rakennettiin kulissina ja esiintymislavana toimiva varastorakennus, jota esiintyjät voivat käyttää myös pukeutumis- ja lämpiötilana. Rakennettavaa kokonaisuutta on tarkoitus käyttää monipuolisesti teatteriesitysten, konserttien ja muiden yleisötilaisuuksien järjestämiseen. Rakenteiden väliin jäävää aluetta voidaan käyttää esiintymislavana erilaisissa tilaisuuksissa ja muuna aikana esim. lentopallon, katukoripallon tai tenniksen pelaamiseen.

Teatterin läheisyyteen rakennettiin Everikin puisto, joka on tehty viihtyisäksi erilaisin istutuksin ja sijoittamalla alueelle muutamia penkkejä. Puisto rajautuu olemassaolevaan lasten leikkikenttään keinuineen ja kiipeilytelineineen.



Näkymä Everikin puistoon kesällä 2012
Kuva Peter Laursen

Lisäksi nuorisoseurantalon palveluvarustusta täydennettiin mm. hankkimalla lisää pöytiä ja tuoleja sekä täydentämällä astiastoa sekä kalustoa kesäkioskin käyttöön ja kesäteatteriesitysten muonituspalveluihin.



Kaavapiirros Höljäkkä Areenasta



Teatterikatsomon julkisivupiirros



Teatterikatsomon pohjapiirros


Höljäkkä Areenan peruskiven muuraustilaisuus pidettiin lauantaina 16.7.2011 klo 12 nuorisoseurantalolla. Läsnäolijat toivotti tervetulleeksi nuorisoseuran puheenjohtaja Mikko Nevalainen. Peruskiven muurauksen suoritti Nurmeksen kaupungin sivistysjohtaja Arto Sihvonen. Puheessaan hän korosti Höljäkän kylän aktiivisuutta ja kehitysoptimismia, mistä areenan rakentamishanke on vakuuttava esimerkki. Muuraustilaisuutta vietettiin koko heinäkuun lähes ainoana sateisena päivänä, mutta siitä huolimatta paikalla oli lukuisasti yleisöä.



Höljäkkä Areenan peruskiven muuraus. Etualalla Mikko Nevalainen,
taustalla Arto Sihvonen ja Jaakko Korhonen
Kuva 2011 Peter Laursen

Höljäkkä Areenan vihkiäiset

Höljäkkä Areena vihittiin virallisesti käyttöön lauantaina 9.6.2012 pidetyin seremonioin, aurinkoisessa säässä ja leppoisan tunnelman vallitessa. Vihkiäisjuhlan avajaispuheessa Nurmeksen kaupungin sivistysjohtaja Arto Sihvonen painotti kylän yritteliäisyyttä ja yhteistä tekemistä, mistä Areena on loistava esimerkki. Juhlaan toivat tervehdyksensä Vaara-Karjalan Leader ry ja Pohjois-Karjalan nuorisoseurojen liitto. Nurmeksen musiikkiyhdistyksen mieskuoro esiintyi Matti Turusen johdolla. Höljäkän nuorisoseura ja nuorisoseuran teatteri hääri rooliasuissa läsnä avajaisseremonian aikana, keskushenkilöinä nuorisoseuran puheenjohtaja Mikko Nevalainen ja kesäteatterinäytelmien ohjaaja Tuula Heikura. Viimeisenä ohjelmanumerona oli Höljäkkä-kirjan julkistaminen kirjatoimikunnan puheenjohtaja Reijo Rautajoen toimesta. Avajaisseremonia päättyi yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun, minkä jälkeen siirryttiin kahvipöytään nuorisoseurantalon suojiin. Tämän jälkeen ohjelma jatkui vapaamuotoisena. Yleisöllä ja kutsuvierailla oli mahdollisuus tutustua Areenan tiloihin ja ympäristöön yhtyeen Krista & Lumen Pimennys musisoidessa esiintymislavalla.



Sivistysjohtaja Arto Sihvonen pitämässä avajaispuhetta,
kun Tuula Heikura samalla siistii hänen kenkiään ja
nuoret juontajat Riikka ja Milla ihastelevat
Kuva © 2012 Marja Eskelinen



Nurmeksen mieskuoro esiintyi
johtajanaan Matti Turunen
Kuva © 2012 Marja Eskelinen



Avajaisjuhlan yleisöä uudessa teatterikatsomossa
Kuva © 2012 Marja Eskelinen



Mikko Nevalainen, Tuula Heikura ja Jaakko Korhonen
päivänä, jolloin on syytä hymyyn.
Kuva © 2012 Marja Eskelinen



Höljäkkä Areena iltavalaistuksessa.
Kuva © 2012 Mikko Nevalainen


Höljäkkä Areena palkittiin

Vaara-Karjalan Leader ry palkitsi Höljäkkä-Areena-hankkeen ohjelmakauden 2007-2013 merkittävimpänä investointina. Joulukuussa 2012 Lieksan kestikievari Herranniemessä järjestetyssä Voimistuvat kylät-tilaisuudessa palkinnon vastaaottivat nuorisoseuran edustajina Jaakko Korhonen ja Mikko Nevalainen.


Höljäkkä Areena -hanke ja sen ympärille rakentuva toiminta sai huomiota myös siinä yhteydessä, kun Höljäkän nuorisoseura valittiin vuoden 2014 nuorisoseuraksi Pohjois-Karjalassa. Valintaa perusteltiin näin:

Höljäkän Nuorisoseura on vahva vaikuttaja. Seuran vahvin toimintamuoto on kesäteatteri, joka on suunnattu erityisesti lapsille ja koko perheelle. Lapset ja nuoret ovat olleet myös osa näyttelijäkaartia. Höljäkän nuorisoseura sai tänä vuonna valmiiksi kolmivuotisen mittavan Leader-rakennushankkeen: Höljäkkä Areenan ja Everikin puiston rakentamisen. Seura on järjestänyt myös kahtena kesänä Areenalla HöljäkkäRock -tapahtumaa.


Höljäkkä Areena tapahtumapaikkana

Höljäkkä Areena on valmistumisestaan asti ollut monipuolisessa käytössä. Kesästä 2012 lähtien Areenalla on esitetty Höljäkän teatterin kokoillan näytelmä. Teatterisivustolla on on kuvia kesäteatteriesityksistä.



Yleisöä kesän 2013 esityksessä Rölli ja metsänhenki.
Kuva Anneli Pulkkinen 2013

Areenalla on järjestetty teaatterivierailuja: vuosina 2012-2014 kaavilainen Maarianvaaran teatteri esitti Maiju Lassilan komediatrilogian Areenan ollessa teatterin ainoa esityspaikka Nurmeksessa. Kesän 2012 teatterivierailusta Höljäkkään maarianvaaralaiset kirjoittivat kiertuepäiväkirjassaan seuraavaa: Meillä on takana mainio reissu Ylä-Karjalaan Nurmeksen Höljäkkään ja Juukaan. Kiitos kaikille mukana olleille. Meistä pidettiin hyvää huolta ja yleisöä piisasi. Höljäkän uusi kesäteatteriareena on komea. Paikan akustiikka toimii loistavasti. Yleisön läsnäolon saattoi aistia sekä esiintyessä että lavan takana odotellessa. Sinne haluamme mieluusti palata tulevina kesinä. Kaiken päälle Höljäkän nuorisoseurantalo on komeassa kunnossa. Se on varmasti kyläläisten ylpeys.

Vuonna 2015 Maarianvaaran teatteri esitti Areenalla komedian Rakkaat hölmöläiset.



Maarianvaaran kuusihenkinen teatteriryhmä,
joka vastasi 'Rakkaat hölmöläiset'-näytelmän toteutuksesta.


Kesällä 2013 Höljäkkä Areena oli ensimmäisen Höljäkässä järjestetyn rockkonsertin näyttämönä. Tapahtuma sai yleisöltä hyvän vastaanoton. Paikalla oli noin 80 kuulijaa ja tunnelma oli läsnäolijoiden mukaan korkealla. Esiintyjinä oli paikallisia nimiä niin Nurmeksesta kuin Joensuustakin. Jatkoa on seurannut vuosina 2014 ja 2015, jolloin Areena on ollut uudelleen elokuisten HöljäkkäRock-konserttien tapahtumapaikkana.



Huojuva Lato HöljäkkäRock2015-tapahtumassa
Kuva© Mikko Nevalainen

Kesällä 2015 Areenalla järjestettiin kehitysvammaisille suunnattu rock-festivaali Kemufest. Vieraita nelituntiseen tapahtumaan saapui useilta paikkakunnilta.